Raitiovaunun kuljettaminen on sekä hauskin että stressaavin työ, mikä Michaela Holmströmillä on koskaan ollut.
Kun Michaela Holmström, 33, alkoi ajaa raitiovaunua, kukaan hänen lähipiirissään ei yllättynyt.
– Päinvastoin, moni sanoi, että työ sopisi minulle täydellisesti.
Holmström varttui kalastajaperheessä Kyrkogårdsön saarella Kirkkonummella. Perheessä oli isosisko ja kolme vanhempaa veljeä. Lapsena hän oli usein vanhempiensa seurassa, kun nämä kokivat verkkoja.
– Opin ajamaan moottorivenettä aika pian sen jälkeen, kun olin alkanut kävellä ja puhua. Koneet ja moottorit ovat aina olleet lähellä sydäntäni.
Holmström seisoo pysäkillä Hakaniemessä hetkeä ennen iltavuoronsa alkamista. Raitiovaunut täyttyvät töistään kotiin kiiruhtavista ihmisistä. Joka kerta, kun veturi lipuu pysäkille, Holmström heiluttaa innokkaasti kättään kuljettajalle. Puiset käsirenkaat kilisevät ranteissa.
Michaela Holmström käyttää työssään jatkuvasti suomea, ruotsia ja englantia.
Videohakemus vei eteenpäin
Holmström on ajanut raitovaunua vasta viime syksystä lähtien, mutta tuntee jo melkein kaikki kuljettajat. Seiska ajaa pysäkille, ja Holmström käy istumaan kuljettajan paikalle.
Työvuoroaan lopetteleva kollega varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin. Sitten hän katoaa mustan lippulaukun kanssa väkijoukkoon.
– Useimmat ovat erittäin avuliaita ja ystävällisiä. En ole saanut ainuttakaan alentavaa huomatusta siksi, että olen nainen tai uusi työssäni.
Sen sijaan hänen työilonsa on ajoittain herättänyt kummastusta kokeneempien työkavereiden parissa. Hän on huomannut, että monella on työtään kohtaan ristiriitaisia tunteita.
– Jotkut purkavat työstressiä taukohuoneessa, mutta yritän pysyä sivussa kielteisistä keskusteluista.
Ennen kuin aloin ajaa raitiovaunua, en tiennyt, kuinka huonosti monet käyttäytyvät liikenteessä.
Holmström on koulutukseltaan media-assistentti. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa valokuvausliikkeessä ja autokoulussa. Kun hänen kolmas hoitovapaansa loppui, hänellä ei ollut työpaikkaa, johon palata.
Hän lähetti kymmenittäin hakemuksia laihoin tuloksin. Asiat lähtivät suotuisampaan suuntaan vasta, kun hän huomasi, että Helsingin kaupunki hakee uusia raitiovaunun kuljettajia.
– Leikittelin ajatuksella hetken, ja kun päähän pälkähti vain positiivisia ajatuksia, päätin hakea.
Holmström oli yksi 120:sta jatkoon päässeistä hakijoista. Seuraavassa vaiheessa heitä pyydettiin kertomaan videolla itsestään ja perustelemaan, miksi he sopisivat kuljettajiksi.
– Elettiin kesäkuuta 2016 ja olin kotona kahden pienen lapsen kanssa. Videon nauhoittamiseen meni melkein koko päivä, hän naureskelee.
Lopputulos oli hyvä. Yhdessä yhdentoista muun hakijan kanssa hänet valittiin kuljettajankoulutukseen, joka useimmalla johti suoraan töihin.
– Kurssin alussa ihmettelin, pystyisinkö koskaan oppimaan kaiken. Olin niin stressaantunut, että lopetin jopa kahvin juonnin.
Ei mikään aamuihminen
Koulutus kesti kahdeksan intensiivistä viikkoa. Sisältö oli monipuolista: teknisistä taidoista asiakaspalveluun ja liikennekäyttäytymiseen.
Jo toisena päivänä Holmström sai koeajaa raitiovaunua varikolla. Ennen kuin hänet ja kurssikaverit päästettiin yksin raiteilla, heidän täytyi kuitenkin läpäistä ajokoe ja taittaa taivalta kokeneemman kuljettajan valvovien silmien alla.
– Ensimmäisen ajon aikana pelkäsin koko ajan tekeväni virheitä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja ajoin väärin vasta kun olin jo saanut jonkinlaista rutiinia.
Raitiovaununkuljettajat työskentelevät neljässä vuorossa, joiden kesto on kahdeksasta kymmeneen tuntia. Ensimmäiset vaunut lähtevät Koskelan ja Töölön varikoilta viiden maissa aamulla, ja viimeiset palaavat puoli kolmelta aamuyöllä.
Michaela Holmström pitää eniten myöhäisistä vuoroista.
– En ole koskaan ollut mikään aamuihminen. Jos minulla on vapaata päivisin, ehdin hoitaa asioita rauhassa ennen töitä. Haittapuolena on, etten ehdi nähdä lapsiani juuri ollenkaan, ellei minulla ole aamuvuoroa.
Michaela Holmström ei ole saanut ainuttakaan alentavaa huomatusta siitä, että on nainen tai uusi työssään.
Ärsyttävä lippujärjestelmä
Michaela Holmström on aina ollut ulospäin suuntautunut. Hänestä on mukavaa nähdä päivittäin töissä elämää eri väreissä.
– Minulla on useammin hymy huulilla kuin kyyneleitä silmissä ihmiskohtaamisten jälkeen. Joskus alan miettiä matkustajien taustoja ja sitä, miten he ovat päätyneet nykyiseen tilanteeseensa.
Hän on harvoin pelännyt tai tuntenut oloaan uhatuksi raiteilla. Jos joku haastaa riitaa, huumorilla ja puheella pääsee pitkälle.
– Eilen juopunut matkustaja oli käydä kimppuuni. Onneksi edellisen vuoron kuljettaja oli isokokoinen.
Raitiovaunun kuljettajalta vaaditaan jatkuvaa tarkkaavaisuutta. Yhden työvuoron aikana reitit vaihtuvat monta kertaa. Lisäksi täytyy huolehtia kymmenistä nappuloista ja vivuista. Suurimmat haasteet eivät kuitenkaan löydy raitiovaunun sisältä, vaan sen ulkopuolelta.
– Ennen kuin aloin ajaa raitiovaunua, en tiennyt, kuinka huonosti monet käyttäytyvät liikenteessä. Joudun päivittäin jarruttamaan raiteilla tai punaista päin kävelevien ihmisten edessä.
Raitiovaunujen sähköiset järjestelmät ovat yhteydessä liikennevaloihin siten, että vaunuilla on yleensä etuajo-oikeus. Kun uudet lipunlukujärjestelmät otettiin käyttöön vuoden alussa, raitiovaunut eivät kuitenkaan saaneet kaikkialla yhteyttä liikennevaloihin.
– Uudet lipunlukijat ovat johtaneet viiden tai jopa kymmenen minuutin viiveisiin per kierros. Se on erittäin turhauttavaa, eihän kukaan halua myöhästyä: emme me, eivätkä matkustajat.
Seiskan raitovaunu on saapunut Aleksanterinkadulle. Rennosti pukeutuneet kaupunkilaiset astuvat ulos kesäiltaan, mutta Holmström on töissä keskiyöhön asti. Hän vilkuttaa jatkaessaan matkaa.